sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Pappilanlahden venerannan ruoppaus syksyllä/talvella - VENEET VIETÄVÄ POIS!

Pyhäjärven kaupunki on tulevan syksyn ja talven aikana ruoppaamassa Papilanlahden venerantaa. Kunnostustoimet aloitetaan aikaisintaan lokakuussa. Kaupunki ilmoittaa ruoppauksista ja aikatauluista heti, kun urakoitsija ja aikataulu on varmistunut. Aikataulussa pyritään siihen, että ruoppaustyö tehtäisiin talven aikana, jolloin veneet voisivat olla rannassa vielä lokakuussa, mutta tämä selviää myöhemmin.

Ilmoitamme henkilökohtaisesti veneiden omistajille heti kunhan aikataulu tulee tietoomme. Tässä vaiheessa veneiden omistajien on syytä kuitenkin varautua siihen, että kesäkauden päättyessä vene on vietävä pois talven ajaksi Pappilanlanhden venevalkamasta.





Lasten kolmiotelun tulokset


26.8.2017 Väentuvan kentällä pidetyn lasten kolmiottelun tulokset

4-VUOTIAAT JA NUOREMMAT
TYTÖT:
1. Neea Humaloja
2. Nora Humaloja

POJAT:
1. Joona Pekkala
2. Jasper Pekkala


6-VUOTIAAT
1. Tiitus Kumpulainen

8-VUOTIAAT
TYTÖT:
1. Anni Niiranen
2. Tinja Jaakola
3. Fanni Rautakoski
4. Minttu Lapinoja
5. Fiia Humaloja

10-VUOTIAAT
1. Samu Koistinen

12-VUOTIAAT
1. Eeli Lapinkoski


Kiitos osallistujille ja yleisölle mukavasta tapahtumasta!




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kesäajan toimintaa

Kyläsaunavuorot ovat käynnistyneet. Sauna lämpiää tiistaisin ja torstaisin.

Tiistaisin klo 18-19  naiset ja  klo 19 - miehet
Torstaisin klo 18-19 miehet ja klo 19- naiset

Saunomaksu aikuisilta: 1€/krt

Tervetuloa!

Vuokraamme saunaa myös perheiden omaan käyttöön. 
Hinnaston näet Kyläsaunan omalta sivulta.


Väentuvan vuokraus, Kirkkoveneen vuokraus:
Pauliaukusti Haapanen 050- 469 9915  
     
Saunan vuokraus:                
Vuokko Shemeikka 040- 729 7053


Leikkialue ja urheilukenttä ovat käytössänne. Leikkialueelle on lähiaikoina tulossa penkki ja oma roskis.

Väentuvan yleisö-WC on ulkoilijoiden käytössä ja löytyy Väentuvan päädystä.




KYLÄTALKKARI
Kylätalkkari on käytettävissämme avuksi mm. pihanhoitoon ja pieniin remonttikohteisiin juhannuksesta lähtien muutamana päivänä viikossa elokuun puoleen väliin asti. Hän on varattavissa joko puoleksi päiväksi tai koko päiväksi.
Kylätalkkarin taksa kokopäivän työstä (6h) on 35€ + alv (24%) sekä mahdollinen työkalukorvaus 5€/päivä.
Varaukset arkisin klo 9-15 suoraan kylätalkkarille (Kylätalkkari on vaihtunut, ilm. pian)


Vahdin vaihto

Pyhäjärven KolmiKannalle valittiin tänä iltana uusi puheenjohtaja 1.7. alkaen. Pestin otti vastaan Pauliaukusti Haapanen. Toivotan Patulle paljon onnea ja voimia. Hallitus yhtenä rintamana ja kyläläisten tukemana jatkaa työtään kyläläisten ja ympäristön hyvinvoinnin eteen. Itse tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että toiminta jatkuu hyvissä käsissä. Toimiminen kyläyhdistyksessä 22 vuoden ajan on ollut minun ykkösharrastukseni. Paljon se on ottanut mutta vielä enemmän antanut. Kiitän kaikkia kyläläisiä ja yhteistyökumppaneita menneistä mukavista vuosista. Vielä nämä vajaat kolme viikkoa olen remmissä ja sitten suuntaan nokan kohti Oulua. 
Mukavaa kesää ja hyvää jatkoa kaikille! 
Kohta ex-pj Tarja